> By Pinja: toukokuuta 2013
.
.

perjantai 31. toukokuuta 2013

Please don't say you love me COVER



hei taas!:)

Apua, tänään oli viimeinen peruskoulun koulupäivä. Kamala paniikki iski! Huomenna on kevätjuhla ja katson meidän koulua viimeistä kertaa sisältä.. jännää. Laitan huomiselta viikonlopun aikana joitakin kuvia, en tiedä saanko videota lauluesityksestä tai jotakin muuta vastaavaa. Nyt kuitenkin pitää lakata kynnet ja häärätä kaikki huomista varten, joten tuossa siis viime viikolla äänittämä kappale.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Luokkaretkeilyä ja ostoksia



Hello!

Eilen oltiin siis luokkaretkellä Helsingissä ja tähän päivään olis sopiva pieni kuvapläjäys kaikesta. Ylimmässä kuvassa kaunis varjo mun naamassa mutta ei siitä sen enempää.. :D

Eli koululta lähdettiin normaaliin tapaan bussilla körötteleen kohti Hesaa, pysähdyttiin Linnatuulessa ja saavuttiin määränpäähän joskus klo 11 aikoihin. Ja muuten älkää ikinä ostako Linnatuulesta karkkia, iso jumbopussi makso 5€!





Helsingissä sitten saatiin aluksi pari tuntia vapaa-aikaa, mutta eihän siinä mitään kerennyt tekeen!:( Ihan pari kauppaa vaan kierrettiin ja käytiin mäkissä syömässä, kunnes piti jo lähteä bussille päin.
Mutta mukaan tarttu kuitenkin iiiihana paita, eli H&M ja 19,95€! Kuvaa sitten huomenna tai myöhemmin kun laitan päälle. :)



Shoppailuiden jälkeen siis suunnattiin eduskuntatalolle ja päästiin seuraamaan täysistuntoa. Soini oli marssimassa Pariisissa ja en saanu kuvaa, höh. Tyypit oikeesti vaan puhu siellä istunnossa (siis keskenään, osa pelas puhelimilla..), ja sit ne harvat vaan siellä kuunteli mitä Urpilaisella oli sanottavaa.. :D Olisin halunnut että meille oltais esitelty itessään sitä eduskuntataloa, mutta sitä ei sitten ollut.





Täysistunnon jälkeen suunnattiinkin takaisin Tampereelle päin. Ihme kun ei käyty missään lintsillä tai mitään, oltais kyllä varmaan keretty. Mutta toi eduskuntavierailu oli kyllä mielenkiintoinen! :D
Bussimatka kulu siinä jutellessa niitä näitä luokkalaisten kanssa ja Tampereelle saavuttiin joskus puoli viiden maissa ehkä.





Nuo korut ja ponnarit ostin tänään, samoin hiusvärin jolla aion huomenna vähän värjäillä.. Ajattelin kesällä kokeilla ruskeeta hiuksiin, saa nähä miltä näyttää! Mutta nyt pysytään vielä vaaleissa ja värjätään juurikasvut pois:D

Ihanaa viimeistä kouluviikkoa ja loman odotusta!!;)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tätä kesäfiilistelyy !













Moi!

Tosiaan nyt viikonloppuna on päästy ihaniin kesäfiiliksiin kun täällä päin on meitä ainakin suosineet ihanat, lämpimät ilmat! :) Lauantaina kävin rannalla ottamassa aurinkoa,  uimaan en vielä uskaltanut mennä.. :D Rannalla oli paljon porukkaa esim meidän luokalta, ja vietettiinkin sitten iltaa laiturilla porukalla. 
Oli kyllä mitä mahtavin alotus kesälle, jotenkin vaan suurimmaksi osaksi uusi ja vanha seura, lämmin ilma ja musiikki.. aah.

Tänään olin myös ulkona ja päätin ottaa kameran mukaan niin saan tänne blogiin jotain kuvia kasattua. Ylin kuva on siis keskiviikolta, loput onkin sitten tältä päivältä. En tahdo kuitenkaan julkasta mitään älyturhia kuvia, joten olkoon tämä postaus tämmönen hillitty! :D
Ainiin - ja enää viikko peruskoulua jäljellä! huhhuh..

maanantai 20. toukokuuta 2013

Rakkauslaulu COVER



Äänitin eilen vähän lauleluja tubeen, eli jälleen Johanna Kurkelaa! Musta alkaa tuntua että laulan ihan liikaa saman laulajan kappaleita, mutta en voi sille mitään että oon rakastunut Johannan kappaleisiin!! :D
Alun perin mun piti laulaa euroviisuista joku kappale, mutta sanojen opettelu oli mulle liian tuskaista ja päätin tyytyä suomalaiseen musaan. Ens kerralla laulan kai Gabrielle Aplinia ;p

Tästä päivästä sen verran, että olin siis normaalisti koulussa, kävin juoksemassa ja tein valmentajan antaman jumppavideon :D:D Kävin myös ottamassa aurinkoa (huom! aurinkoa joka paisto ehkä yhteensä minuutin) uimarannalla ja tapasin pari kaveria siellä.
Ja nyt oon täynnä hyttysenpurumia, not good! :(

lauantai 18. toukokuuta 2013

Parit ostokset & muuta

Moi!:)

Kävin torstaina etsimässä juhlakenkiä siihen korallinväriseen mekkoon, ja samalla piti sitten ostaa jotkut uudet farkut. Näin kuitenkin BikBokissa ihanan paidan ja voitte arvata miten kävi.. :D se niistä farkuista, päätinhän ostaa sitten sen vähemmän tärkeen jutun. Kuitenkin se pääasia tuli ostettua, eli kivat korkkarit juhliin ja laukku/lompakko!


oikea väri ylempänä, illalla otettu kuva & vääristyneet värit.
24,95€, BikBok

 9,95€, Seppälä

36,90€, K-Kenkä




Niin ja sitten niihin muihin juttuihin! Eli meillä oli perinteinen kevätjuhla luistelussa, eli jaettiin kauden menestyjille/kehittyneille palkintoja ja muisteltiin mennyttä kautta. Sain ihan yllätyksenä tommosen megapokaalin, eli 'Vuoden tulokas' oli se nimeltään. Ja nimi oli kaiverrettu sinne myös, that's nice! ;p

Ja eikä, Suomi hävis ottelun Ruotsia vastaan! Voi surku! :D
Mutta jatketaan kuitenkin euroviisujen merkissä, tosin Suomella sieläkin tosi surkea paikka esiintyä.
Nähdään taas seuraavassa postauksessa, luultavimmin laulujen merkeissä!;)





maanantai 13. toukokuuta 2013

Ensimmäinen videopostaus + kevätjuhlamekon esittely

muistakaa laaduksi 360p


hhellureei! :)

Voi ei tota laatua! :( Mua harmittaa tosi paljon vaikka kuvaan videokameralla, että tosta laadusta vaan tulee tuommosta sörsseliä. Järkkärissä ei ole video-ominaisuutta, joka on oikeasti tosi raivostuttava asia! :D Okei, olin ehkä vähän laiska ja muutin tiedostomuodon pienempään kokoon, joten laatu siinä taisi kärsiä. Ensi kerralla kokeilen varmaan mun digikameralla, mutta yritän löytää tälläin pian sen 'oikean' kuvausvälineen.

Mutta itse tosta postauksesta; kuvasin sen tosi kiireellä, ja mun naama litisty tossa aika lailla! Siis en tajua miten youtube litisti ton kuvan noin, mutta nautitaan sitten yhdessä mun epänormaalista naamasta.










Mitä mieltä ootte tuosta mekosta? Tykkäättekö väristä ja pukisitteko itse päälle?
Entä videopostaus, haluaisitteko nähdä jatkossa multa videopostauksia ja kenties mistä aiheesta? :)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

~ keep calm and love onset summer










heeij! :)
Yleensä en tee näin peräjälkeen kahta postausta, mutta luokitellaan vaikka haastepostaus erikoistapaukseksi!

Mutta siis tänään oli pääosin ihanan aurinkoinen päivä, oli kiva vähän fiilistellä kesän alkua ottamalla aurinkoa terassilla ja syöden ihanaa grilliruokaa! Harmi vaan muuten en ottanut siitä ruoasta kuvaa, mutta ehkä on välillä hyvä jättää liika ruoan kuvailu sikseen! :D
Hei ja tuossa on se ginasta ostama 'aloha'- paita, sitä solmua ei kyllä näy mutta rakastan tota oranssia väriä!



Ai niin muuten, oottekohan koskaan nähneet näin lihavaa kissaa? Mummon kisu on vuosien varrella vähän turvonnut, köh. :D 
Kävin siis mummon luona pyöräillen siskon kanssa, kavennettiin Nellystä tullutta juhlamekkoa ja sovitin myös tulevaa kisapukuani. Siitä Nellyn mekosta tulen tekemään kyllä ens viikolla postauksen videomuodossa, jee! 

Mutta taidan tästä hipsiä nukkumaan, aamulla voisi tehdä äidille jonkun kivan aamupalan ja suunnitella herkullisen jäätelöannoksen! Leipomiset tais jäädä nyt vähän viime äitienpäivään sitten, en oikein ehtinyt varautua tähän äitien päivään laisinkaan kun en muistanut yhtään :D

Happy mothers day! <3 :)



lauantai 11. toukokuuta 2013

Blogihaaste


Harvoin tulee tehtyä blogiin haasteita, mutta eipä se taida ketään kovasti haitata (?). En yleensä tykkää tehdä 'turhia' postauksia, mutta luokitelkoot jokainen itse tämän postauksen miten haluaa.. :)
Tähän perään postailen pian ihan tavallista postausta, sitä seuraava postaus on luultavasti lauluvideo, tämän jälkeen taas ihka ensimmäinen videopostaus!! :D



Ohjeet:

1. Kiitä haasteen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka haasteen sinulle antoi.
2. Valitse 5 blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja jätä kommentti blogin omistajalle.
3. Toivo, että ihmiset, jotka olet haastanut jakaisivat haastetta eteenpäin.


1. Jee, kiitos tästä haasteesta Jasmine! Ehkä mun juttuna ei ole se haasteiden teko/vastailu, mutta kokeillaampa miten homma toimii! :)

2. Haastoin mukaan

- HUOM! Alla on viisi kysymystä joihin itse olen vastannut ja joihin uusien haastajien täytyy vastata.


5 asiaa, joita tarvitset päivittäin:
  • Ruokaa: nälkä tulee yllättävän helposti.. :D
  • Vaatteita: kukapa niitä ilmankaan kulkisi.
  • Piilolinssit: silmälasit ei oo ihan se mun juttu. Ja näkö on kuitenkin jo yli -5, joten aika sokeena liikutaan.
  • Sängyn: tietysti lattialla ja sohvalla voisi nukkua, mutta joka tapauksessa unta ja lepoa.
  • Kosmetiikkaa: ei ehkä ihan välttämätön, mutta en keksinyt mitään tärkeää viidenneksi :D Ilman meikkiäkin pystyn kulkemaan, mutta meikin kanssa olo on itsevarma ja kaunis.




5 kirjaa, joita suosittelet:
  • Stephenie Meyer: Twilight
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli
  • SF Said: Varjak Käpälä
  • Louis Sachar: Paahde
  • enempää en keksi, en lue yleensä kirjoja:D Pienenä tykkäsin kyllä lukea Ella-kirjoja ja Jalin suklaatehdas oli kanssa tosi hyvä silloin:)   




5 materialistista joululahjatoivetta:
  • Rahaa: raha on aina tarpeen! Ja varsinkin kun ei tuo lompakkokaan paksuimmasta päästä ole..
  • Lahjakortti johonkin vaatekauppaan: ehkä mielummin ottaisin lahjakortin vastaan, ei aina tiedä miellyttääkö vaate jne. Toisaalta pehmeät paketit on aina kiva avata.
  • Kännykkä: en kehtaa edes liikkua kivikautisen puhelimen kanssa! :D
  • Laukku: sopiva esim kaupungille, kaverille lähtiessä. Nykyinen ei ole enää ihan mieleen, joten uusi olisi kyllä tarpeen.
  • iPad: voi, tabletista on tultu haaveiltua jo ihan liian kauan!




5 paikkaa, joissa haluaisit käydä:
  • Pariisi
  • Lontoo
  • New York
  • Kreikka
  • Italia







5 adjektiivia,
 jotka kuvaavat sinua:
  • Iloinen
  • Urheilullinen
  • Musikaalinen
  • Ystävällinen
  • Hiljainen & äänekäs,
        tilanteesta riippuen :D





5 elämänohjetta, jotka antaisit muille:
  • Pidä omasta mielipiteestä kiinni
  • Uskalla tehdä omia päätöksiä
  • Ole oma itsesi
  • Nauti jokaisesta hetkestä
  • Muista ystäviäsi, perhettäsi sekä muita läheisiäsi